Techblog @ ksm-sound.fi

Kekkasin tässä tavan tutkia kuunteluympäristön heijastuksia ihan omin korvin.

Lisäsin audiosekvensseriin monokanavan, johon laitoin signaaligeneraattorin suoltamaan pinkkiä kohinaa. Masterkanavasta käänsin toisen kanavan vaiheen ympäri. Tämän jälkeen sijoitin kuulani poikittain kaiuttimien väliin ts. toinen korva kaiuttimien keskikohdan suuntaan, toinen kohti huonetta. Pienillä päänliikkeillä löytyy kohta, jossa suora ääni kumoutuu lähes kokonaan. Tämähän on ihan fysiikan perusjuttuja, kun korva on täsmälleen yhtä kaukana kummastakin kaiuttimesta, katoaa vastavaiheinen ääni lähes kokonaan (poislukien korkein yläpää, koska päätä ei saa riittävän tarkasti aseteltua)

Tällä tavoin heijastuksien paikallistaminen on yllättävän yksinkertaista, ihmisen suuntakuulo on yllättävän tarkka. Itse havaitsin, että käsittelemätön kattoni roiskii takaisinpäin voimakkaasti aluetta 300-1000Hz, taitaa yläpää jäädä heijastumatta, koska pikkugenelecit suuntaavat tiukemmin pillin läpi kulkeutuvaa ääntä. Myös mikserin aiheuttamat heijastukset olivat helppo kuulla, mutta eipä taida niiden korjaaminen onnistua helposti, vaimentavalla materiaalilla päällystetty sekoitinpöytä kun lienee kiusallinen käyttää.

- Niko

Voi olla, että tässä on taas Laasonen ollut keksimässä pyörää uudesti, mutta kekkasinpa omia harrasteitani kovasti helpottavan ratkaisun.

Itselläni on tapana siivoilla tomtomraidat siten, että raidalla on tavaraa vain tomtomin iskun kohdalla, muutoin kaikki ylimääräinen on vaiti, aivan hiljaa, koska hänet on leikattu pois. Tässä tulee vain se vastaan, että fadeista huolimatta peltikihinä tahtoo tulla läpi kiusallisesti, varsinkin jos yläpäätä on nostettu reippahasti. Tähän lääkkeeksi voi tehota todella tiukat leikkaukset tyylillä: lyhyt “studk” ja kanava kiinni, mutta tässä on omat puutteensa.

Ei hätää!

Vinkki on kerrottu Alsihadin käyttäjän näkökulmasta, mutta eiköhän tätä voi muihinkin soveltaa. Pohdin, että eihän tomareissa ole informaatiota ylätaajuuksilla muulloin, kuin silloin kun kapula lävähtää kalvoon, jälkisointi on huomattavasti matalampaa huminaa. No minäpä leikkasin audion palasiksi oitis kapulaniskun jälkeen ja jälkipuoliskoa eq:tin audiosuite eq:lla noin 1KHz:n alipäästösuodattimella, sitten tein crossfaden alkuperäisesta eq:tettuun. Tomi saa soida rajoittamati, mutta pellit ovat jo huomattavasti vaimeammat, varmasti hukkuvat miksuun keskelle. Toimenpide saattaa tuntua työläältä, mutta eipä siinä kauaa mene nopealta editoijalta, varsinkin jos tom-iskuja on maltillinen määrä. Ja itse olin tehoon tyytyväinen.

Vielä ääniesimerkit aiheesta

enne

jälkee

- N

Kuten kaikki tiedämme laitteiden arvioinnissa kolme parasta tapaa on (parhaimmasta huonoimpaan)

1. Kuulopuheet ja huhut

2. Mittaukset

3. Kuuntelukokeet

Valitsin näistä toisiksi parhaan ja päätin jättää kuuntelun toiseen kertaan.

Selailin nimittäin tätä ketjua kiinnostuksen vallassa. Olivat testailleet VST-plugareiden aliasointia. Ketjuun osallistunut plugarien suunnittelija kehoitti käyttämään 910 Hz siniaaltoa, koska se paljastaa 44,1KHz näytetaajuudella aliasoinnin kaikkein parhaiten.

En olisi lähtenyt itse testaamaan jos ketjussa olisi käsitelty RTAS-plugeja, mutta kun ei, niin piti itse ottaa selvää.

Toinen syy oli se, että kaverini sanoi kuulleensa miksauksissani “aliasointia” alueella 9-10 KHz, joten päätin tutkia yleisimpiä työkalujani, pitääkö väite paikkansa  ja jos pitää niin mistä se voi johtua.

Aliasointi lyhykäisyydessään on ei-harmoonista säröä, jonka vaikutukset äänenlaatuun ovat kiistatta negatiiviset. Aliasointia tapahtuu aina digitaalisessa signaalinkäsittelyssä silloin, kuin signaalissa on nyquist-taajuuden (yli puolet näytteenottotaajuudesta) ylittäviä kerrannaisia. Koska signaalin toistamiseen ei löydy riittävää määrää näytteitä (min 2/jakso), tapahtuu nk. peilautumista alemmille taajuuksille ja nämä peilautuneet taajuudet eivät ole hyötysignaaliin nähden puhtaiden intervallien päässä, vaan tulos on “dissonoivaa”. Tarkempaa selitystä varten kannattaa tutkia esimerkiksi internettiä.

Aliasointia esiintyy ensisijaisesti säröä tuottavissa plug-in:eissä, joista esimerkkinä kompressointi tai limitointi. Ohjelmoijat voivat käyttää tiettyjä keinoja aliasoinnin vähentämiseksi, joista esimerkkinä ylinäytteistäminen (prosessoitavan signaalin näytteenottotaajuus nostetaan moninkertaiseksi. Tämän ansiosta peilautumisilmiö tapahtuu huomattavasti korkeammilla taajuuksilla ja niiden suodattamiseen ei tarvitse käyttää yhtä jyrkkiä suotimia, kuin alemmilla näytteenottotaajuuksilla). Usein kuitenkin suunnittelijat joutuvat tekemään kompromissejä, jotta plug-in:it eivät kuormittaisi kohtuuttomasti tietokoneen prosessoria (tai muuta laitetta missä laskutoimitukset tapahtuvat, esim ulkoinen dsp).

Noudatin pääpiirteissään ketjussa esitettyjä tutkimusmenetelmiä. Syötin mitattavalle plug-in:ille -1dBfs tasolla 910Hz sinisignaalia, säädin mitattavan plug-in:in (kompressorin ollessa kyseessä) kompressoimaan 6dB verran (tämän noin +/-0,3dB:n tarkkuudella, käyttäen plug-in:in omia säätimiä ja mittareita), nostin signaalin mitattavan plug-in:in jälkeen takaisin tasolle -1dBfs käyttäen Tl Mastermeter:iä. Varsinainen analysointi tapahtui epätieteellisesti BlueCat FreqAnalyst fft-pluginia silmäilemällä.

Seuraavassa nippu kuvia, joista kukin kertonee enemmän kuin minä sanoin voisin ilmaista.

0,91K sin

Ylläolevassa kuvassa on Digidesignin signal generatorin tuottama 910 Hz sinisignaali, tuosta voi päätellä mittausten tarkkuutta.

Ensimmäisenä peukaloruuviin astelee Masseyn CT4 hitailla toiminta-ajoilla, pidän itse ko. tuotteesta paljon, eritoten siitä syystä, että siinä ei ole liiaksi nuppeja. Ja on nähtävissä, että ei tämä mittaus anna aihetta mihinkään muuhun. Käpprästä on perussävelen lisäksi havaittavissa ainoastaan hivenen kolmatta harmoonista noin tasolla -102 dBfs, sen sijaan aliasointia ei ainakaan minun silmämunani tuosta käyrästä löydä.

Sama tuote ripeimmillä mahdollisilla toiminta-ajoilla. Särön määrä on noussut selvästi, ja nyt on havaittavissa myös korkeamman kertaluvun parittomia särökomponentteja. Viitteitä aliasointiin löydän noin 500 ja 1500 alueelta, missä näyttäisi olevan piikit noin -95 dBfs tasolla, ja muutamia vaimeampia, noin -110dBfs tasolla. En siis erityisemmin ahdistu tästä tiedosta, vaan jatkan tämän käyttämistä myös tulevaisuudessakin.

Toinen usein käytössä oleva kompressori on Digidesignin Smack ja nimenomaan Opto -moodissa. Ei vähiten sen takia, että siinä 0n vielä vähemmän hanoja hallittavana. Viitteitä merkittävään aliasointiin en tästäkään löydä, säröä tässä on sen sijaan enemmän. 3. harmoonista näkyy olevan melkein -65dBfs tasolla ja korkeamman kertaluvun parittomia myös jonkin verran. On syytä olettaa, että kyseessä on nk. ominaisuus, joka luo tuotteen äänenvärin.

Tässä taas Smack nopeimmilla asetuksilla. Tässä näkyy olevan aliasointia, jopa -90dBfs tason yläpuolella (mikä on kyllä silti vähemmän, kuin monilla kalliimmilla plugareilla tuolla GS:n ketjussa). Tämä voi olla osasyy, miksi en tämänlaisilla asetuksilla ko. vehjestä käytä, tosin näillä asetuksilla tuntuu tulevan paljon muutakin haittaa soundille.

Vauhtinumiskuukkelit taivasta kohden alkaa valtaosa artefakteista kadota, ei näytä poikkeavan juurikaan Optomoodin suoritusarvoista. Näiden perusteella mielestäni tässäkin on kyse toimivasta työkalusta, ja on syytä olettaa, että ääriasetuksilla ei muutoinkaan tavoitella sitä puhtainta ja erottelevinta äänenväriä, jossa aliasointi on yksi pienimmistä murheista.

Vielä kuriositeettinä Smackin säristimen vaikutukset. Hämmentävän vähän vaikuttaa särön tyypin valitsin, merkittävin ero näyttäisi olevan toisen harmoonisen määrässä. Mutta mitä tuolla alle 30Hz alueella tapahtuu?

Seuraavana tutkin Digidesign Comp/lim 3:sta 10 mS attackilla ja 80 mS releasella. Näillä asetuksilla on havaittavissa, joitakin selviä aliasoinnin merkkejä, mutta niistä valtaosa on alle -100dBfs tasolla. Harmoonista säröä on havaittavissa 3, 5, ja 7. harmoonisilla. Voimakkain -65dBfs tasolla. Ei silti vaikuta huolestuttavalta

Äärimmäisen ripeillä ajoilla käppyrä menee vallan vängäksi (tosin näköjään gain reductionia on roiskahtanut hiukan liikaa muihin nähden). Tuossa voidaan mielestäni jo puhua selvästä aliasoinnista, voimmakkaimmat artefaktit näyttäisivät olevan tasolla -70dBfs. Attack säätimen vääntäminen yli 1mS alueelle, kuitenkin poistaa valtaosan näistä oireista. Äärimmäisyyksiä välttäen tämäkin varmasti ajaa asiansa.

Tässä Digidesignin Maximin suoritus, tätä itse en ole tositoimissa käyttänyt jostain syystä mihinkään. Harmoonista säröä plug-in ei näy tuottavan, mutta aliasoi jonkun verran. En sen kummemmin osaa kommentoida..

Masseyn kehuttu L2007, näyttää olevan maineensa veroinen. Tämä innoitti minua tutkimaan ko plugaria tarkemmin.

Minkään hanikan kääntäminen ei saanut käppyrää rumemmaksi (release ja moodi eivät vaikuttaneet mitenkään), ei edes selkeä väärinkäyttökään. Suivaannuin ja päätin kokeilla muita taajuuksia.

10 KHz taajuus sai aikaan jo jonkin verran aliasointia, silti voimakkaimmillaan n.-104 dBfs tasolla.

Syötin vielä 91Hz taajuutta ja sain kuin sainkin aikaan säröä. Mutta särö näyttäisi olevan pelkästään harmoonisilla kerrannaisilla (on mahdollista, että signaalissa on aliasointia, joka jää havaitsematta fft:n tarkkuuden vuoksi), eli on syytä olettaa, että tämä on enemmänkin seurausta nopeista toiminta-ajoista, jotka vääristävät aaltomuotoa. Ilmiö jolla ei ole tekemistä laadun kanssa, tätä esiintyy kaikissa nopeissa kompressoreissa.

Masseyn Tape Head on myös yksi yleisimmistä työkaluistani, käytän sitä tasan yhdellä asetuksella ja se on kuvassa näkyvä. Tosin todelliset signaalitasot on noin 10-20 dB hiljaisempia ja siksi särön määrä on vähäisempi. Tuosta on havaittavissa jonkin verran aliasointia, mutta uskon, että normaalikäytössä ne ovat tasolla, jolla ei ole enää juurikaan väliä.

Syötin myös kokeeksi 9,1KHz taajuutta tasolla -1dBfs ja tulos oli tämä. Spektriin syntyy kerrannaisia perussävelen alapuolelle, tämä ei voi yksinkertaisesti olla enää kaunista kuultavaa.

Pakitin tasoa -3dBfs tasolle ja kaikki edellä ilmenneet oireet katosivat ja homma toimii. Tästä voimme päätellä, että Plug-in:iä ei ole suunniteltu ajettavaksi naurettavan korkeilla tasoilla.

Digidesignin Ilmasärö näyttäisi myös aliasoivan.

Päätin tutkia myös muutamia kitaravahvistinmallinnuksia

Amplitube Le:n esitys ei näytä terveeltä, ei sillä ko plugi ei muutoinkaan ole suosikkejani, käytän hyvin satunnaisesti. Tämä voi olla osasyy.

Sansamp näyttää olevan säröistä tervein. Sen ansiot kitaravahvistinmallinnuksena eivät ole myöskään minun suosikkeja, mutta yleissäristimenä se on usein vallan hauska.

Tältä näyttää Line6:n käsitys Vox AC-30:stä. Onhan sitä tuossakin aliasointia, voi olla, että tämä on se minkä kaverini on kuullut? Tätä käytän kohtuullisen paljon.

Toinen mallinnus samasta softasta. Särön määrä huomattavasti suurempi, mutta aliasoinnin määrä ei näytä kasvaneen yhtä paljon? Kaipa se on mallista kiinni…

Bonuksena vielä yksi Digidesignin softasyntikoista. Tämä defaultpatch on mielestäni aina kuulostanut, että siinä on paljonkin tuota sanaselityspeliä, mutta puhtaalta tuo spektri näyttää, hämmentävää… Se mitä kuva ei kerro on se, että ko. syntsikan ominaisuus on sellainen, että eri kerrannaisten voimakkuudet elävät hiukan jatkuvasti.

Testin tarkoituksena ei ollut todistaa tieteellisesti mitään, vaan lähinnä selvittää onko plugien toiminnasta havaittavissa jotain yksiselitteistä. En väitä, että käytetyt menetelmät toisivat riittävän tarkkuuden tai että tasainen sinisignaali voisi kertoa jotain käytöksesta monimutkaisemmilla signaaleilla, jota musiikki usein on.

Mutta väitän, että jos jotain on havaittavissa puuttellisin mittajärjestelmin yksinkertaisella mittasignaalilla, pidän hyvin epätodennäköisenä, että tuotteiden käytös olisi ainakaan “parempi” kuin tässä yksinkertaisella mittasignaalilla havainnoituna.

- Niko

Hoi,

olen aina satunnaisesti koettanut miksata masterkompuran läpi, joskus onnistunein tuloksin, mutta sitäkin useammin olen vain päättänyt tiputtaa sen pois. Voi olla, että käyttämäni kompressorit tai niiden asetukset eivät ole tarkoitukseen sopineet. Se mitä buss-kompuralta kaipailisin olisi tietynlainen “liima”, mutta liian usein liiman lisäksi on tullut pyytämättä paljon epämiellyttäviäkin sivuvaikutuksia. Rinnakkaiskompressio voisi tietysti olla myös yksi vaihtoehto, käytän sitä paljon yksittäisten soitinryhmien kanssa, mutta masterissa en ole juurikaan käyttänyt. Onko muilla kokemuksia?

Tässä taannoin luin Michael Brauerin neljän masterbussin järjestelmästä, missä on neljä master-ryhmää, joissa on kussakin hiukan erilaiset prosessoinnit. Näihin ryhmiin sitten ajetaan eri soittimia/soitinryhmiä eri painotuksilla. Jollakin foorumilla missä herra itse selitti menetelmänsä toimintaa, hän mainitsi siitä, että tämä mahdollistaa sen, että eri soitinryhmät “pumppaavat” vastakkaisissa tahdeissa. Tämä herätti minussa muutamia ajatuksia ja muistin muutamia aiemmin oppimiani asioita ja päätin kokeilla.

Muutamissa viimeaikaisissa miksauksissa olen käyttänyt seuraavaa menetelmää saadakseni “kiinteyttä” ja sitä paljon puhuttua “liimaa”, ilman sitä, että koko miksaus kuulostaa mitenkään erityisesti kompressoidulta.

Käytän myös ääniesimerkkejä havainnollistamaan sitä, mitä tässä tapahtuu. Esimerkkikappale on esittelyvideolle tekemääni “toimintaelokuva” -tyyppistä musiikkia, jonka rummut ja bassokitara ovat koneellisia, mutta tämän ei pitäisi vaikuttaa itse menetelmän esittelyyn.

Jos puhumme perinteisestä pop/rockista, mielestäni keskeinen osa kappaleen rytmiikasta ja harmoniasta perustuu rumpujen, basson ja komppikitaroiden yhteispeliin. Joten päätin sijoittaa toimenpiteeni tälle alueelle ja antaa muiden instrumenttiryhmien vaeltaa masterbussiin vapaammin. Yksi vaihtoehto olisi ajaa nämä kaikki instrumentit samaan ryhmään ja kompressoida heitä siellä, mutta sekin saattaa saada tietyissä tilanteissa turhan klaustrofobisia olotiloja.

Tulin ajattelussani siihen tulokseen, että bassorumpu ja bassokitarat ovat keskenään varsin selkeä pari ja samoin virvelirumpu ja komppikitarat. Kun jatkoin tätä filosofista pohdintaa (kuntosalin suihkussa, missä olen viimeaikoina keksinyt valtaosan hyvistä ja vähemmän hyvistä ja myös surkeista ajatuksista) tulin myös siihen tulokseen, että bassorumpu ja virvelirumpu ovat rytmisesti niitä mitkä “käskevät” muita soittimia.

Tässä vaiheessa valistunut älyperäinen lukija huomaa, että olemme käsitelleet pelkästään itsestäänselvyyksiä, mutta nämä ovat asioita joiden tiedostaminen helpotti minua rakentamaan tarvittavan ratkaisun.

Otin käyttöön sivuketjut, nuo trancebassorumpalistin tutut työkalut. Ohjasin isorummun omaan pre-fader auxiin ja pikkurummun toiseen samanlaiseen. Lisäsin bassokitarakanavaan yhden ylimääräisen kompressorin (tässä tapauksessa Digidesign digirack III -kompressorin) ja syötin sen sivuketjusisääntuloon bassorumpua. Kompressorin asetukset riippuvat paljon työstettävästä materiaalista, ration olen pitänyt usein varsin maltillisena (2:1-4:1), attackina on ollut mitä tahansa välillä 10uS-50mS, riippuen siitä, että kuinka voimakas attack bassokitarassa on ja/tai kuinka paljon siitä halutaan säilyttää. Release säädetään ihan puhtaasti korvalla siten, että palautuminen tukee musiikin rytmiä. Hyvä lähtökohta releaselle on se, että palautuminen on jokin selkeä aika-arvo, esimerkkikappaleessa se on varsin lähellä 8-osaa. Thresholdilla voidaan annostella sitten efektin määrää, esimerkkikappaleessa gain reduction on luokkaa 6-8dB, mikä on mielestäni jo aika paljon.

Tämä käsittely pistää yllättävän paljon ryhtiä isorumpu-sähköbasso -akselille, toinen saavutettava etu on se, että ko. instrumentit tappelevat vähemmän samoista taajuuksista, siksi tarvetta basson leikkelyyn ilmenee vähemmän ko. instrumenteistä, koska he sopivat keskenään siitä, että kumman vuoro milloinkin on laulaa matalalta, ei koskaan yhteen ääneen.

Basson sivuketjukompura

Tässä audioesimerkki:

Bassorumpu ja bassokitara, sivuketjukompressori bypassilla

Bassorumpu ja bassokitara, sivuketjukompressorilla

Kitaralle sama käsittely, tosin tällä kerralla kompressori oli Digidesign Smack! opto moodissa. Hanoja oli siksi vähemmän pyöritettäväksi ja kompression määrää sai säädettyä auxin syöttövoimakkuudella.

Kitaran sivuketjukompressori

Audioesimerkki:

Komppikitarat vailla sivukejtukompuraa

Komppikitarat kera sivukejtukompuran

Kuten huomaatte, puhutaan melko pienistä eroista, mutta ainakin minulle tämä vaikuttaa selkeästi siihen miltä miksaus “tuntuu”. Menetelmä mielestäni puristaa mukavasti komppiryhmää nippuun ja tekee siitä hivenen vähemmän levottoman kuuloista.

Pari audioesimerkkiä lisää

Komppikitarat ja bassot vailla sivuketjukompressoria

Komppikitarat ja bassot kera sivuketjukompressorin

Ylläolevat kertovat mielestäni jo aika hyvin mitä siellä todellisuudessa tapahtuu

Rummut, Basso ja Komppikitarat ilman sivuketjukompuraa

Rummut, Basso ja Komppikitarat kera sivuketjukompuran

Miksaus vailla sivuketjukompuraa

Miksaus kera sivuketjukompuran

Tällaista tällä erää. Ei välttämättä mikään uusi keksintö, saati, että olisin sen edes itse keksinyt, mutta minulle suuri oivallus. Toivottavasti tästä oli etua myös sinulle arvon lukija.

- Niko

Monissa De-essereissä mitä vastaani on tullut on ollut aina puutteensa, pienellä korjauksella vielä pärjää, mutta isompi siistiminen aiheuttaa aina omat ikävänsä. Tässä männäyönä kun en saanut unta pohdin, että saisikohan sivistynyttä de-essausta aikaan seuraavalla tavalla:

-Lähettää laulun auxiin, jossa on aluksi hyvin taajuusvalikoiva gate. Eli veräjä aukeaa aina kun ässää puskee, vissiinkin nopeat ajat on suotavia.

- Tämän perässä bandpass eq, jolla etsitään se viheliäinen S-alue. Kenties voi olla eduksi, että prosessointi jättäisi ylimmät taajuudet rauhaan, niin säilyisi kirkkaus touhussa

- Tätä signaalia sitten ajettaisiin vastavaiheessa alkuperäiseen. (Muistaen luonnollisesti latenssikorjaukset)

En ole vielä kokeillut käytännössä, mutta pohdin.

- Niko

Tästä on mahdolllisesti, joku muukin joskus kirjoittanut jotain, mutta jaan muutamia minulle uusia ajatuksia.

Kun minulla on täällä välillä hiukan joutilasta aikaa, niin tulee luettua paljon erilaisista asioista. Olen hiljattain lukenut Sound on Soundin nettisivuilta vanhempia “Secrets of mixing engineers” -sarjan artikkeleja. Vaikka siellä on useita erilaisia tekijöitä täysin erilaisin mielipitein kertomassa asioita, niin ainakin yksi asia kiinnitti huomioni kaikissa mielipiteissä (poislukien tietysti kalliiden laitteiden hamstraaminen, mikä on ilmeisesti kaikille yhteistä joilla on siihen mahdollisuus).

Kiinnitin huomiota siihen, että muunmuassa Chris Lord-Alge, Michael Brauer ja Jack Joseph Puig sanoivat kaikki, etteivät he miksaa koskaan yli 48 raitaa (raitamäärät vaihtelee, Lord-Algella määrä on se mikä mahtuu Sony 3348 Dash -raiturille, Michael Brauerilla muistaakseni 44 ja Puig ei tainnut mainita tarkkaa raitamäärää). Toinen mikä oli heille yhteistä oli se, että heillä tulee mikseriin aina samat instrumentit samoihin kanaviin. Lord-Algella taisi olla jopa jossain määrin samat insertitkin käytössä. (Huvittava yksityiskohta oli se, että Lord-Algella kaikki ulkolaitalaitteet on säädetty pysyvästi hyviksi todettuihin asetuksiin. Jos hän sattuu kaipaamaan jotain muuta asetusta, hän ostaa uuden kappaleen kyseistä laitetta)

Yhteistä oli myös se, että heillä on töissä assistenttejä, jotka tekevät sisääntulevista raidoista välimiksaukset herrojen mieltymysten mukaisesti. Ja summattu tavara löytyy tiskistä samoista paikoista.

Tästä tietysti tulee ensimmäisenä mieleen, että varmasti heidän miksaukset kuulostavatkin sitten aina samalta. (Näin voi tietysti ollakin, mutta siihen en ota nyt virallisesti kantaa) Mutta toisaalta mielestäni tähän oli piilotettuna suuri viisaus. Nimittäin kun tuote tulee aina samoja rännejä pitkin niihin paikkoihin mikserissä mistä ne löytyvät lihasmuistilla, pystyy keskittymään kappaleeseen tarkemmin. Eli kun minimoi puljaamisen varsinaisessa miksaustilanteessa, huomio kiinnittyy asioihin, joilla on jotain merkitystäkin.

Nykyaikaiset audiosekvensserit, poislukien tietysti markkinajohtaja, tarjoaa käyttäjälleen rajattomasti raitoja äänitettäväksi. Tämä mahdollistaa ideoiden loputtoman kokeilun ja instrumentteja voidaan taltioida käyttäen suurta määrää sieppoja käyttäen. Tässä on toisaalta kääntöpuoli, mikä on vienyt kehitystä vähintään yhtä paljon taaksepäin, kuin eteenpäin. Nimittäin se, että päätöksiä voidaan lykätä yhä myöhempään vaiheeseen. Ja pahimmassa tapauksessa kenelläkään työryhmästä ei ole mitään käsitystä mihinkä suutaan tuotantoa ollaan viemässä, “kyllä se sitten miksauksessa muotoillaan kuntoon”.

Haluan rajata toisaalta musikaaliset ja tuotannolliset päätökset tämän kirjoituksen ulkopuolelle, koska siitä voisi kirjoittaa vaikka kirjasarjan halutessaan. Vaan keskityn nyt vain käsittelemään äänittäjän ja miksaajan tekemiä päätöksiä. En halua sanoa, etteikö esimerkiksi yhden kitaravahvistimeen saisi käyttää neljää mikrofonia tai rummustoon vaikkapa 18. Miksi ei, jos siten saavutetaan haluttu lopputulos. Mutta jokaiselle mikrofonille pitää löytyä syy, ennen kuin se sijoitetaan.

Itsellä tuli hiljattain vastaan tilanne, missä minulla oli 2 sähkökitararaitaa, 2 akustista kitararaitaa ja 2 raitaa akustista kitaraa kitaravahvistimen läpi. Sähkökitarat oli mikitetty kolmella mikrofonilla yhteensä siis 6 raitaa. Akustiset kitarat kolmella mikrofonilla yhteensä 6 raitaa. Akustiset vahvistinkitarat 4 mikrofonilla yhteensä siis 8 raitaa. Yhteensä siis 20 raitaa, tämän lisäksi kaikki oli ryhmitelty omiin ryhmäkanaviinsa ja akustisille kitaroille oli vielä ryhmä rinnakkaiskompressointia varten. Minulla oli siis käytettävissä 24 yksittäistä liukua tämän hallinnointiin. Tuskin mahtuisi tälle 13 tuuman laajakuvanäytölle vaikka pistäisikin “narrow-mix” näkymän päälle. Puhumattakaan raitakohtaisesta prosessoinnista. Tajusin, että en saavuta mitään hyötyä vaikka voisin jyystää näiden vipujen välistä suhdetta loputtomiin. Hops, muutamalla välimiksauksella (joihin printtasin mukaan muunmuassa chorus-efektit ja kaikki rinnakkaiskompressorit) tämä tipahtikin kolmeen (3) stereoraitaan. Sessiosta tuli paljon nätimmän näköinen ja kaikenlisäksi ajattelukin helpottuu kun ei tarvitse enää miettiä eri mikrofonien välistä balanssia jokaisessa pienemmässäkin soundipäätöksessä. Säästyypähän myös prosessoritehoa jollekin muulle. Pääsee helpommalla kun tekee kerralla täydellistä jälkeä.

Tulin miettineeksi, että nämä päätöksethän olisi minun pitänyt tehdä jo ajat sitten äänittäessä. Nykyaikainen teknologia on luonut tarpeen tehdä jatkuvasti turvaverkkoja jokaiselle päätökselle. Voisi olla jopa tervettä viedä toimintaa siihen suuntaan, että pyytää muusikkoa loihtimaan soundinsa valmiiksi efekteineen ja ottaa raita sellaisenaan vastaan miksattavaksi. Tai vaikkapa erilaiset syntsikkapulputukset sellaisella balanssilla kun ne on tekijän työpöydällä (Edellyttäen, että ko. raita on ylipäätään käyttökelpoinen)

Voi olla, että nämä asiat ovat kaikille minua lukuunottamatta päivänselviä asioita, mutta minulle tämä oli tämän vuoden suurimpia yksittäisiä oivalluksia tänä vuonna.

Tähän varmasti tulen vielä palaamaan toisessa yhteydessä, tämä oli vain yksittäinen ajatus suuresta aiheesta. Summattakoon vielä aihe yhteen lauseeseen: “Miksaaminen pitäisi aloittaa mielestäni sovittaessa, eikä sovittamista miksatessa”

- Niko

Tänään pääsin siihen asti, että toteutin erääseen työn alla olevaan kappaleeseen visioni liikenteen melusta. Tuossa on kuva väliaikaisesta tarkkaamostani, työnsin akkunasta ulos ainoan mikrofonini mikä minulla on mukana (tämä ). Totesin, että ainoa paikka missä ei tule ikävää vaihevirhettä ikkunasta tulevista heijastuksista oli siten, että kapseli on täysin kiinni ikkunalaudassa. Kuten voi huomata otin kuvan ennen kuin sijasin vuoteen, minkä päällä läppäri oli. Petasin vuoteen itseasiassa äänityksen aikana.

Näistä sitten koostin kappaleen alkuun vaadittavan huminan aluksi kahdesta erillisestä tyhjäkäyntipätkästä. Jotka sitten tuplattiin, eli soi käytännössä koko ajan kahdesta eri kohdasta päällekkäin. Ja sitten kolmelle raidalle yksittäisiä autoja.

Lopputuloksen saatatte joskus päästä kuulemaan, jos tämä menee raadilla läpi.

- Niko

Miksi monilla nykyaikaisilla äänitteillä on tehty jänniä ratkaisuita. Miksi pikkutomin pitää olla äärioikealla ja lattiatomin äärivasemmalla panoroituna?

Tervehdys,

avaan pelin täällä eräällä käytännön kikalla, jonka keksin tässä hiljattain. (Tuskin ensimmäisenä, mutta kuitenkin).

En ole erityisesti pitänyt miksausautomaation käytöstä eri audiosekvenssereissä. Käytän sitä tottakai, mutta olen tähän asti jättänyt niiden tekemisen aivan viimeiseen vaiheeseen. Syy tähän on ollut se, että minua on tympässyt suunnattomasti se, että kun kerran on piirretty tai tallennettu faderien liikkeitä muistiin, niin sen jälkeen ko. liuku on (lähes) hyödytön. Vaikka kuinka yrittäisi vääntää balanssia toiseen suuntaan, niin eikös sieltä pompsahda pian tallennetun automaation mielipide aiheesta. Ainoa vaihtoehto lienee piirrellä loput miksauksesta hiirellä sinne viivastolle.

Ratkaisin ongelman seuraavasti: Volumeautomaatiota varten laitan raidalle ylimääräisen trim -pluginin ja sitä sitten ohjelmoidaan. Eli tarvittavat nousut ja laskut voi piirrellä omalle käyrälleen ja fader jatkaa toimintaansa aivan normaalina vipuna ilman omaa tahtoa.

- Niko

Tervehdys,

Päätin jakaa kirjoitukseni kahteen paikkaan. Eli aiemmin käytössä ollut http://nikolaasonen.blogspot.com tulee jatkamaan olemassaoloaan, jääden henkilökohtaisemmille kirjoituksille ja yleiseen maailman menon ihmettelyyn.

Täällä taas tulen käsittelemään lähes pelkästään audio, elektroniikka ja audioelektroniikka -aiheita. Jos tällä saisin tehtyä kummastakin aihealueesta ehyemmän kokonaisuuden ja eri lukijoita paremmin palvelevat kokonaisuudet.

- Niko